keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Kevään tuulia

Pari päivää on ollut todella nättejä päiviä ja kevät on jo hyvällä mallilla. Kesäkin toivottavasti sieltä perästä kiiruhtaa.





loppuun vielä pari uusinta kuvaa Tomusta. <3


perjantai 23. huhtikuuta 2010

riehumista

Nappasin hiukan videolle Andon ja Tomun riehumista. :D

Olisin laittanut oikea äänet, mutta telkkarin möly tuli niin kovalle, että häiritsee. Tomu juoksi Andon perässä ja haukkuen ja muristen ja aina välillä sai kiinni hännästä. Ando on löytänyt sieluntoverin. <3

torstai 22. huhtikuuta 2010

Treeniä

Tänään päätin kuvata Harun treenit niin nään paremmin missä vielä pitää korjata.

Seuraamisessa käännöksissä väljää ja istuminen saisi olla reilusti nopeampi. Kontakti pysyi suurimman osan ajasta. Juoksu pätkää ne videoinut, koskaa siinä on vielä työstettävää. Juostessa kontakti tippuu aina, joten sitä vielä tehdään imuttamalla ja erikeen.

Liikkeestä maahan reagoi heit käskystä, mutta tahtoisin vielä hiukan nopeutta.

Luoksetulo kaipaa lisää vauhtia. Törmääminen on jo jäänyt lähes minimiin mihin olen tyytyväinen.

Liikkeestä seisominen Tassutteli vielä käskyn jälkeen.

hypyssä myös oli tassuttelua seisomista enemmän.

Luoksetulon pysätys tehtiin pikku extrana treenien päähän. Pysäytyi ihan kivasti, mutta sivulle tullessa vauhtia saisi olla vielä lisää.

eli nyt tassuttelua vähemmäksi ja vauhtia lisää. Taustalla treenejä kommentoi naapurin piski.
Sunnuntaina päästään taas ryhmätreeneihin ja uudenlaisiin häiriöihin. Katsotaan jos ottaisi pikkuneidinkin hiukan katsomaan maailmaa.

TÄSTÄ videoon

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Perhepotrettia

Kova yritys oli tänään saada fiksun näköistä kuvaa koko porukasta :D helpommin sanottu kun tehty. Pojat pysyivät kyllä paikoillaan, mutta tuuli toi aina milloin mistäkin suunnasta hyviä tuoksuja ja pentu oli paikoillaan vain sekunnin murto-osan :D


Edes yksi menettelevä kuva, vaikka siinäkin paaaljon parantamisen varaa :D

Innoistuin myös hiukan harjaamaan poikia ja otin vielä yksittäis kuvat
Ensin Haru :D Se ei oikein nauti kuvattavana olemisesta, mutta tällä kertaa sitä ei huomannut.


Ando oli taas helppo kuten aina. Pöydälle, seiso-käsky ja ei kun kuvaamaan.


pikkuisen kansssa tarvitsin hiukan apua, paikalla pysymiseen :D


pikkuprinsessasta vielä muutama extra kuva :D


maanantai 19. huhtikuuta 2010

Haru 3v

Haru täytti eilen jo kolme vuotta. Aika kuluu todella nopeasti.


Onnittelut myös muille Love pennuille.

Melkein kuin synttäri lahjana kävin tänään hakemassa laumaan kauan odotetun trikki lisäyksen, Tomun eli Lähderinteen Lumikukka.
Todella reipas pikku neiti tuli kuin kotiinsa ja alkoi nopeasti touhuilemaan lelujensa kanssa. Andon sai myös innostettua pienen hippaan. Haru tyytyi väin katselemaan vierestä ja vahtimaan luitansa.





Huomiselle tilattiin aurinko ja kaunista säätä niin oidaan räpsiä parempia kuvia :D

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Liitoo

Tänän kävimme Harun kanssa liitelemässä Nokialla Meirän Nallin järjestämässä epävirallisessa agilitykisoissa.
Aluksi hiukan jännitti, mutta rata oli loppujen lopuksi helppo ja Haru kuunteli mahtavasti. Kaksi kielto saatiin ohjaajan töpeksiessä. Haru oli kyllä verilettunsa ansainnut. Mahtava pikku mies ja nyt meno jalka vipattaisi jo seuraaviin kisoihin :D
Leikkimielisessä kisassa ei koiria laitettu paremmuus järjestykseen vaan palkinnot arvottiin ja arpa onni suosi meitä.
Kuvassa Haru palkintoineen (huomioliivi, pussillinen nameja, puruluu ja RC kalenteri)


Kotona meitä odotti pikku ADHD, joka pursusi energiaa. Pojat lähtivät mukaan verstaalle narinan renkaiden vaihtoo ja auton siivoukseen. Ando innostui pesu projektista hiukan liikaakin ja hyökki veden kimppuun :D Tuloksena hyvin märkä ja kurainen koira. Pesun jälkeen oli hyvä käydä "kuivaamassa" itsensä pyörimällä purukasassa. Se taisi kuulla kun sanoin että saa elellä kuin pellossa ennen seuraavia näyttlyitä.

Kura Nando


Ando myös löysi uuden ihana lelun, jota niin ylpäenä kantele pitkin pihaa.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Hyvää Pääsiäistä!

Ei ihan aurinko pilkistellyt pilvien lomasta, joten jouduttiin tyytymään hiukan hämäriin kuviin.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Juva erkkari

Viikonloppuna reissasimme Andon kanssa Juvalle erkkariin.
Olimme paikalla jo 9.30 koska halusin nähdä koko shown alusta loppuun :D
Kuvia löytyy taas galleriastani

Ando teki korkkauksen nuorten luokassa, tuomarin Margaret Dobson Britanniasta ja tuloksena EH.

Skull and forehead are good. Reach of neck ok. depth of body is good. Forehand is good. Would like better rearmovements. Coat of good texture.

Olen tyytyväinen Andon esiintymiseen. Häntä halusi taas elää omaa elämäänsä, mutta ei ollut ihan pahimmilla kippuralla, vaikka ylös nousikin.

Muutama kuva Andosta levähdyspaikalla.