tiistai 4. toukokuuta 2010

Agiliitoo

Tuntuu että on tullut taas iso päivitys putki kun koko ajan jotain sepostamassa täällä :D

Viikko alkoi agilityn merkeissä. Maanantaina Ando aloitti alkeisjatkokurssin Pirkkalassa. Epäilin hiukan miten piene palikat pysyy kasassa, mutta Ando hämmästytti täysin. Se keskittyi tekemiseen ja ohjautui hienosti. Hiukan loppu puolella alkoi olla sähläystä kunn väsyi, mutta loitavasti piti itsensä kasassa. Taitava pikku sähikäinen <3 Kentän laidallakin odoteltiin rauhassa omaa vuoroa ja katseltiin ihan hiljaa kun muut teki.
ensin tehtiin rata pätkissä ja lopuksi yhteen.

Muuria ei olla otettu kertaakaan, mutta sekin sujui kuin mikä tahansa muukin hyppy.
Ensi viikolla jännitetaan miten kontakti lähtee alulle.

Tiistaina jatkettiin myös liitelyä, tällä kertaa Hassun kanssa. Sama yllätys tämänkin kanssa. Maailmassa ei ollut mitään muuta kuin me kaksi ja rata.


Alkuun oli pientä pyöritystä, mutta Haru meni kuin ajatus. Eka yrityksellä unohdin radan, mutta toisella jo päästiin puhdas rata kepeille asti. Ne ei ollut tänään ihan hallussa ja piti ottaa pariin kertaan alusta, kunnes saatiin ok suoritus. Pitää nopeasti saada ne omat kepit pihaan niin voidaan tehotreenata.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Tokoilua

Käytiin tänään Harun kanssa tokoilemassa Vuorentaustan koululla tuomarina Jaana Tala

Luoksepäästävyys 10
Pysyi hienosti paikoillaan ja vhän heilutti häntää

Paikalla makaaminen 10
Nuuskutti ilmmaa aina kun tuuli puhalteli voimakkaammin, mutta muuten pysyi skarpin näköisenä paikoillaan. Vähän vilkaisi kun toisella reunalla oleva gorgi alkoi leulelemaan, mutta ei onneksi suuremmin häiriintynyt.

Seuraaminen kytkettynä 6,5
Useamman viikon tehotreeni näkyi tekemisessä. Paikka sypyi hiehosti ja käännöksetkin tultiin hyvin mukana, mutta kaikki perusasennot jäi jostain syystä tekemättä, eikä kontakti ei pysynyt ihan koko aikaa

Seuraaminen taluttimetta 7
Kontakti pysyi paremmin, mutta taas unohtui perusasennot. Tuomari kehui kovasti seuraamista ja valitteli että joutui taas nuo kolme pistettä nappaamaan pois.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0
Jäi taas seisomaan. Ei se treeneissä koskaan jää seisomaan vaan heittää yleensä seisomisen makuuksi. Jäi kovasti harmittamaan tämä, koska se vei meiltä ykköstuloksen.

luoksetulo 8,5
Olisi saanut olla nopeampi, mutta sentään laukkasi. Taas jäi perusasento puuttumaan.

seisominen seuraamisen yhteydessä 8
Kympin seisonta, mutta jouduin käskyttämään uudestaan sivulle.

estehyppy 9
*POKS* tarvitseeko sanoa enempää? :D

kokonaisvaikutus 8
Hyvää yhteistyötä nuo perusasentojen puutokset vaikuttivat ja siten se yksi nolla.

ALO2 148,5 pistettä sijoitus 2/5

Saatiin pakettilinen Biscrokkeja ja hieno uusi pytty kirjahyllyyn. Pitää kohta ostaa kaappi noille ruusukkeille ja pokaaleille.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Kevään tuulia

Pari päivää on ollut todella nättejä päiviä ja kevät on jo hyvällä mallilla. Kesäkin toivottavasti sieltä perästä kiiruhtaa.





loppuun vielä pari uusinta kuvaa Tomusta. <3


perjantai 23. huhtikuuta 2010

riehumista

Nappasin hiukan videolle Andon ja Tomun riehumista. :D

Olisin laittanut oikea äänet, mutta telkkarin möly tuli niin kovalle, että häiritsee. Tomu juoksi Andon perässä ja haukkuen ja muristen ja aina välillä sai kiinni hännästä. Ando on löytänyt sieluntoverin. <3

torstai 22. huhtikuuta 2010

Treeniä

Tänään päätin kuvata Harun treenit niin nään paremmin missä vielä pitää korjata.

Seuraamisessa käännöksissä väljää ja istuminen saisi olla reilusti nopeampi. Kontakti pysyi suurimman osan ajasta. Juoksu pätkää ne videoinut, koskaa siinä on vielä työstettävää. Juostessa kontakti tippuu aina, joten sitä vielä tehdään imuttamalla ja erikeen.

Liikkeestä maahan reagoi heit käskystä, mutta tahtoisin vielä hiukan nopeutta.

Luoksetulo kaipaa lisää vauhtia. Törmääminen on jo jäänyt lähes minimiin mihin olen tyytyväinen.

Liikkeestä seisominen Tassutteli vielä käskyn jälkeen.

hypyssä myös oli tassuttelua seisomista enemmän.

Luoksetulon pysätys tehtiin pikku extrana treenien päähän. Pysäytyi ihan kivasti, mutta sivulle tullessa vauhtia saisi olla vielä lisää.

eli nyt tassuttelua vähemmäksi ja vauhtia lisää. Taustalla treenejä kommentoi naapurin piski.
Sunnuntaina päästään taas ryhmätreeneihin ja uudenlaisiin häiriöihin. Katsotaan jos ottaisi pikkuneidinkin hiukan katsomaan maailmaa.

TÄSTÄ videoon

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Perhepotrettia

Kova yritys oli tänään saada fiksun näköistä kuvaa koko porukasta :D helpommin sanottu kun tehty. Pojat pysyivät kyllä paikoillaan, mutta tuuli toi aina milloin mistäkin suunnasta hyviä tuoksuja ja pentu oli paikoillaan vain sekunnin murto-osan :D


Edes yksi menettelevä kuva, vaikka siinäkin paaaljon parantamisen varaa :D

Innoistuin myös hiukan harjaamaan poikia ja otin vielä yksittäis kuvat
Ensin Haru :D Se ei oikein nauti kuvattavana olemisesta, mutta tällä kertaa sitä ei huomannut.


Ando oli taas helppo kuten aina. Pöydälle, seiso-käsky ja ei kun kuvaamaan.


pikkuisen kansssa tarvitsin hiukan apua, paikalla pysymiseen :D


pikkuprinsessasta vielä muutama extra kuva :D


maanantai 19. huhtikuuta 2010

Haru 3v

Haru täytti eilen jo kolme vuotta. Aika kuluu todella nopeasti.


Onnittelut myös muille Love pennuille.

Melkein kuin synttäri lahjana kävin tänään hakemassa laumaan kauan odotetun trikki lisäyksen, Tomun eli Lähderinteen Lumikukka.
Todella reipas pikku neiti tuli kuin kotiinsa ja alkoi nopeasti touhuilemaan lelujensa kanssa. Andon sai myös innostettua pienen hippaan. Haru tyytyi väin katselemaan vierestä ja vahtimaan luitansa.





Huomiselle tilattiin aurinko ja kaunista säätä niin oidaan räpsiä parempia kuvia :D