Ihana ilma ja inpiraatio ajoi tokoilemaan pihalle poikien kanssa.
Ando sai odotella kentän laidalla, kun Harun kanssa testailtiin viime kisoissa ilmenneitä ongelmia. Ei mitään... Se tekee treeneissä 99% varmuudella jäävät oikein ja kivasti. Tänään makuu oli hidas, mutta seisominen ok. Seuraamisessa kontakti pysyi ihan kivasti, vaikka tahtoisinkin ettei se tippuilisi aina vällillä. Kulmat ihan tarpeeksi tiiviit. Joku tokoryhmä oisi oikein mukava piristys niin saisi vinkkejä miten saisi tuota tekemisen yleisilmettä paremmaksi ja muutenkin tuntuu puuduttavalta aina tehdä itsekseen. Joku ulkopuolinen silmäpari olisi kiva saada katsomaan ja kommentoimaan mitä pitäisi tehdä toisin.
Haru paikkamakuuseen "kentän" reunalle ja Andon kanssa tekemään. Seuraaminen oli todella innokasta. Paikoittain edisti ja irtaantui sivusuunnassa, mutta kontakti pysyy ja häntä heiluu. :D Kyllä tuollaisella suorituksella pitäisi pisteitä saada sen verran, että ehkä joskus uskalletaan kokeeseen asti. Tavoitteet kun ei TK1 kummempia siinä lajissa ole. Imutellaan ja koetetaan kumminkin saada pikkasen tiiviimpää. Jäävissä ei moitittavaa muussa kuin pienessä hitaudessa, mutta ei se ole kuin pari askelta. Luoksetulossa pitää vahvistaa sivulle tuloa paljon lisää. Tahtoo jäädä joko eteen tai sitten vinoon. Muutenkin sivulle tuloa pitäis ottaa paljon. Se on Andolla pikkaisen jäänyt unholaan.
Paikkamakuusta ei ole tietoa miten sujuisi, kun ei olla ryhmässä tehty aikoihin. Jos johonkin ohjattuun päästäisiin voisi kuvitella parissa kuukaudessa kokeilla kisoja.
maanantai 12. maaliskuuta 2012
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
kontakteja
Tänään otettin suurennuslasin alle poikien kontaktit.
Ensi kokeilin vain namialustaa päässä, mutta sitten otin Harun kanssa naksuttimen. Jo kolmannen kerran jälkeen se rupesi selvästi hoksaamaan mitä tehdä ja sen jälkeen vain vahvistettiin oikeaa asentoa. Opetuksessa siis 2on 2off kontaktit. Toi on kyllä niin fiksu hoksaamaan naksuttimen kanssa ja kokeilee kunnes läytää mitä haluan. Tästä lähdin yritän joka ikisissä treeneissä joka ikisen kontaktin ottaa ja pysäyttää, jotta niistä saataisiin varmat. Tulisi nyt jonnekin pikset niin pääsisi kisanomaiseen tilanteeseen palkkaamaan kontaktista.
Andon kanssa ei tuo naksutin ole niin tuttu, joten otin sen kanssa erilaisen systeemin. ohjasin sen kontaktille oikeaan paikkaan ja palkkasin siitä. Rauhallisesti monta kertaa ja se alkoi pikku hiljaa odottamaan sinne päähän pysähtymistä, mutta heti kun otin vauhtia enemmän se roiskasee yli. Jos käskytän sitä ajoissa niin se pysähtyy ihan liian ylös ja hiipii alas, eli ei ole tuo pysähtymispaikka tiedossa. Seuraavalla kerralla otan alustat mukaan ja tehdään paljon namialustaa, jos se auttaisi.
Ensi lauantaina pääsen hakemaan Tomun kotiin ja sitten alkaa pikku mustan kunnon kohotus ja tavoitteena kisat kesällä. Sillä mielestäni jäi kepit, rengas ja keinu vaiheeseen. Pikkuisen ohjauksia ja irtoamista niin se ois siinä. Pitää katsoa mitä kaikkea sillä on mmuistissa.

tiistai 6. maaliskuuta 2012
tiistai aksat
Tänään oli Tamskin treeni vuoro. Ando lähti sivusta seuraajaksi, jotta voin sen lenkittää samalla ennen treenejä. Rata oli pitkä, mutta aika helppo. Tehtiin rata ensin kahdessa pätkässä ensin pätkä 1-10. Pysähtyi kontaksille nätisti ja kepitkin sujui kivasti sitten kolmannella kerralla. En tiedä miksi se haki ensin pussiin, vaikka selvästi sanoin kepit ja osoitin sinne :D Saatiin kuitenkin aikaiseksi puhdas rata. Nyt pitää joka treeneissä pysäyttää kontakteille ja painottaa niitä vielä kisoissa. Toisella pätkällä otettiin rata loppuun. Hiukan meinasi tulla kire keppien jälkeen pituudelle. 16 jälkeen kääntyi hienosti vastakkaisella kädellä putkeen. Lopussa ei mitään ongelmaa, vaikka 21 kulma puomille oli tiukka. Sain kuitenkin painettua, jotta otti varmasti kontaktin.
Harun mentyä Ando pääsi kerran kokeilemaan. Sillä oli vauhtia, eikä ihan puhdasta rataa tullut, mutta odotettua paremmin. Ohjaajalta saatiin neuvoksi löysätä hiukan. Ando kerää paineita epäonnistumisista ja sen tekeminen lässähtää hiukan niistä. Pitää muista palkita se kolme kertaa enemmän kuin mitä huomauttaa virheistä. Olen tämän joskus itsekin huomannut, mutta kiva saada taas muistutusta siitä.

Ihan unohdin hehkuttaa Korun upeaa näyttelyn uran avausta Lohjan pentunäyttelyssä toissa viikonloppuna 26.2. Pentuja oli 8, viisi urosta ja kolme narttua, joiden joukosta Koru upeasti PEK1 KP PN1 ROP ja vielä kaiken lisäksi RYP4 <3
Seuraavaksi mennään kehään Tampee Kv näyttelyyn. Toivon mukaan kinttu on jo parantunut kunnolla sinne mennessä, eikä ole aiheuttanut liikeratoihin mitään. Pitää käyttää se hierojalla, kunhan ollaan saatu lasta pois.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
kisaviikonloppu
viikonloppu oli kokonaan omistettu koirien kisoille :D
Lauantaina aksaa ja sunnuntaina tokoa.
A rata oli Anne Viitasen agility rata. Hiukan oli pyöritystä ja ansoja joihin sitten kariutui Andon rata. Harun menossa oli pientä perseilyä ja se teki paljon virheitä.
Molemmilta kontakteilta alastulosta vitoset, kielto kymppihypylta ja 15 putkelta. Lopputuloksena 20vp ja aika 46,70 (ihanne 50).
Ando veti väärään putkenpäähän vitos esteella, joten hylky jo heti alussa. En ohjannut sitten lopussa ihan kunnolla, joten A.lta ja molemmilta putkilta se myöskin kielsi. Sillä li vauhti ihan kohdillaan ja ohjautui muuten ihan kivasti.

B rata oli Kari Jalosen hyppyrata, ihanne aika 45sekuntia.
Haru aloitti todella innolla, mutta täll kertaa se pysyi hyvin hanskassa. Vähän sillä aloi väsymys näky (ollaan ehkpä pikkasen liikaa treenattu lähi viikkoina) ja meinasi pysähtyä haistelemaan maata 11 hypyn jälkeen. Loppuun asti kuitenkin ihan kivalla draivilla ja eka 0-tulos ajalla 38,60 ja sijoituttiin vielä toisiksi. :D askel lähempänä kakkosluokkaa. Haru jää nyt kevennetylle tauolle ja treenaa vain tiistaisin Tamskilla, jotta ei kypsy liitelyyn. Tehdään ekstra kivat ja lyhyet treenit ensi viikolla ja palautellaa sitä intoa ja paloa takaisin tekemiseen.
Ando lähti tosi mukavasti liikkeelle ja kuunteli, mutta itse möhlin yrittäessä valssata ennen 9 hyppyä. oisi vain pitänyt vetää toiselta puolen. Ando kun on hiukan nopeampi kuin Haru niin ei vaan ehtinyt ja koira vetäisi ohi. varmankin hiukan työn möhläyksen jälkeen se myös pudotti 11.hypyn riman. Tulos 10 ja aika 35.53.

Sunnuntaina sitten oli tokoilun vuoro. Uhka rohkeasti ilmoitin Harun ulkokeeseen ilman pakkasrajaa :D Onneksi sää suosi: pakkasta vain pari astetta ja aurinko paistoi.
Koe oli jaettu kahteen kehään. Ensin luoksepäästävyys tuomarina Jaana Tala, josta siirryttiin paikkamakuuseen tuomari Tiina Heino. Luoksepäästävyys meni odotetusti, eli ei mitään ihmeellistä ja 10. Paikkamakuusta oli jo etukäteen paha fiilis, eikä se siten emennytkään hyvin. 6 koirakkoa. Heti alussa toisen päädyn valkkari lähti häiriköimään naapuria ja ne sitten juoksivat yhdessä pois. Karkuri ei meinannut antaa omistajalle kiinni vaan pari kertaa härnäsi. Haru nousi istumaan ja näytti hieman ahdistuneelta. (sille on ollut aina vaikeitna jos ei muut pysy) melko pian nousi myös seisomaan a otti askeleen minua kohti. Raukka oli ihan piestyn näköinen kun ei oikein tiennyt mitä teksi. se otti aina välillä pari askelta kohti ja jäi paikoilleen miettimään. Kahdessa minuutissa se ehti edetä kaksi omaa mittaansa minua kohti. Raukka parka. Oisi pitänyt ehtiä enmmän treenaamaan ryhmäpaikka makuuta ennen isoja.
näiden jälkeen saatiin hetki hengähtää enne yksilö suorituksia. Jaana Tala arvosteli seuraamisen hihnassa, luoksetulon ja hypyn. Seuraaminen oli todella hienoa. Haru pysyi paikoillaan ja 99% sillä oli kontakti. Ei mitään valittamista pikku miehestä. Tuomari rokotti puoli pistettä ohjaajan varmitellessa käännöksiä :D
Luoksetulossa tällä kertaa jätin itseni koiran ja tötsän väliin. Haru meinasi hiukan ennakoida luoksetuloa ja nousi ylös liikkurin "käskystä", mutta pysyi paikoillaan ja teki oikein täydellisen luoksetulon. Ei pompannut päin ja laukkasi koko matkan.
Hyppyä lähestyessä pidin varmuuden vuoksi pannasta ettei se karkaa sille. lähti kuin tykin suusta ja ampui pitkälle vinoon, mutta kääntyi ja pysähtyi käskystä. Taisi myös ennakoida perusasennon. Todella hyvä vire ja koira ihan innoissaan. Tässä välissä pystyin sen palkkaamaan ja kehumaan, ennen siirtymistä toiseen kehään.
Tiinan avosteltavaksi jäi seuraaminen remmittä ja jäävät. Innokas seuraaminen jatkui myös tässä kehässä, mutta jätätti hiukan käännöksissä. Jäävät meni sitten täysin perseelleen. Maahan menossa se jäi seisomaan. Taas kerran kympin seisominen :D Seisomisessa sitten ei jäänyt ollenkaan joten kolmannella myös käsimerkki mukaan jotta pysähtyy. Ei tajua mikä mätti.
Rivi näytti siis tältä
Luoksepäästävyys 10
paikkamakuu 0
Seuraaminen hihnassa 9,5
seuraaminen irti 8,5
maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0
luoksetulo 8
seisominen seuraamisen yhteydessä 0
estehyppy 9,5
kokonais vaikutus 8,75 (Talalta 9,5 rokotti kun pidin pannasta kiinni hypylle siirtyessä ja Heino 8)
yht 114,75 ja 3.tulos.
Hyvin tyytyväinen olen noihin seuraamisiin ja suurimmalta osin muihin onnistuneisiin osioihin. Katsotaan milloin jaksaa seuraavan kerran lähteä kokeilemaan. Ehkäpä sitä innostuu taas joku päivä.
Kisojen jälkeen saatiin lenkkiseuraa sheltti neideistä Judista ja Kindistä. Pojat pääsi neito seurassa kirmaamaan pitkin peltoja. Andolla varsinkin tuntui olevan kivaa. Nytten kun mullakin on vielä vapaa päiviä jäljellä niin pitää yrittää saada koira kavereita mukaan nauttimaan kauniista päivistä.
Tortai iltana Koru päätti säikyttää ja teloi jalkansa karatessaan autosta. Olin illalla ottamassa koiria autosta, kun se perkule livahti kainalosta ulos ja jäi jalastaan kiinni puskurin rakoon. Kiljahti, mutta rauhoittui kun nostin syiin. Muuten jalka tuntui ihan olevan ok, mutta rannetta aristi, eikä suotunut varaamaan tasulle painoa ollenkaan. Soitto tuhatjalkaan ja mars päivystykseen. Lääkäri kopeloi ja totesi saman kuin itsekin, eli ranne on kipeä. Otettiin kuvat ja sieltä näkyi siistit murtumat keskimmäisissä kämmenluissa. Koru sai kipulääke piikin ja lähdettiin kotiin odottamaan, että Veter aukeaa, jotta päästään ortopedille. Kotona Koru kierähti Andon kylkeen nukkumaan ja hyvin iloisena aamulla poppelehti, vaikkakin kolmella jalalla. Veterissä päästiin ortopedille melkein heti. Koru rauhoitettiin ja ranteesta otettiin uudet kuvat. Onneksi ei tarvinnut leikata ja selvittiin pelkällä lastalla. kolme viikkoa nyt pitää tuota paketissa ja sitten kontrolli kuvat. Jos on luutnut hyvin voi saada jo silloin pois. Nyt pitäis vain keksi millä saa energiaa pursuavan puoli vuotiaan sheltti neidon väsytettyä ilman hillumista. Taidetaan aloitella naksuttelu ja muu aivotyöskentely, jotta ei kiipeillä vielä seinille :D

Enne loukkaantumista oltiin kolmikon kanssa Katajajärven laavulla Pauliinan ja Riimin kanssa lenkkeilemässä ja paistamassa makkaraa. Hetken kestää että päätään uudetaan lenkkeilemään koko porukalla.

_________________________
I added cool smileys to this message... if you don't see them go to: http://s.exps.me

tiistai 28. helmikuuta 2012
näyttelyitä ja agilitya
Viikonloppuna vihdoin koitti Korun ensimmäisen näyttelyn aika. Lähdettiin aamusta seitsemältä kohti Lohjaa.
Shelttejä oli ilmoitettu 11, mutta useampi oli jäänyt kotiin, joten jäljelle jäi urokisiin kolme pieniin ja kaksi isoihin. Nartuissa vain kolme pikkutyttöä Koru, Korun sisko Tikru, sekä Vilma (Looney Toonie's Film Star). Hiukan jännitti tuon apinan esiintyminen, kun emme ole yhdessä juoksemista tai juoksemista ylipäänsä kauheasti ehtineet harjoittelemaan. Kumman nätisti mentiin kierros ja omat juoksu pätkät. Tuomari tykkäsi ja pöydällä jo kehui luustoa ja rintaa. Pikku narttujen voitto ja KP. Ropista kisattiin Annen ihanan merle pojan Zorron kanssa. Koru ROP ja Zorro VSP.
Ryhmät kehät alkoivat vasta ilapäivällä, joten näyttelypaikalla oli aikaa tapettavana useampi tunti. Samassa kehässä meidän jälkeen oli onneksi muutama kiinnostavakin rotu ja käytiin hiukan ulkoilemassa.
Ryhmään mentiin ilman odotuksia, mutta jännitys alkoi kasvamaan, kun tuomari kätteli yksitellen porukkaa pois kehästä. Hämmästyin kun tuomari pyysi juoksemaan kierroksen ympäri ja huomasin olevan yksi neljästä :D ja niin siinä kävi, että meidät ohjattiin neljännelle palkinto sijalle. Hiensoti jaksoi pikku sopulini loppuun asti.

Seuraavat näytelmät on vasta toukokuussa, joten tässä on hyvin aikaa hioa esiintymistä ja kehityä.
Poikien kanssa ollaan ahkerasti treenattu kerran viikkoon Meirän halilla sheltti porukassa. Harun kanssa myös saatiin nyt treenipaikka Tamskilta, joten päästään myös ohjatusti liitelemään. Haru menee varmasti ja nyt olen taas keskittynyt sen kontakteihin ja keppikulmiin. Se myös on alkanut kuuntelemaan paremmin ja ohjautumaan herkemmin. Ehkä me niitä tuloksia vielä saadaan.
Tänään Tamskilla mentiin tällaista rataa

ja toinen kierros päin vastoin. A.n jälkeinen hyppy neliö osoittautui haastavaksi vastakkaiseen suuntaan mennessä ja siitä jäikin treenattavien asioiden listaan vastakkaisella kädellä ohjaus. Pari kertaa ehdin tuolla jo ottamaan ja palkkasin lelulla ja Haru alkoi pikkaisen tajuamaan ideaa. Huomenna treeneissä hiukka lisää tätä.
Siinä missä Haru menee kuin tavarajuna varmasti eteenpäin niin Ando on kuin pendolina. Toisessa päässä kenttää kun minä vasta ehdin ensimmäiselle esteelle :D Sillä riittää nopeutta ja se kuuntelee, mutta kuppi keittää helposti ja se pitäis saada jotenkin kierroksia. Varsinkin kepeistä se kuumu, eikä pysty jankkaamaan montaa kertaa peräkkäin. Se kuitenkin kuuntelee tarkemmin kuin Haru.
Andon sunnuntaitreeneistä kooste täällä
Kontaktille se tahtoo jäädä liian ylös ja kun käskee alemmas niin hyppää yli ARGH! senkin kanssa back to basic. Takaa kierrot se tuntui muistavan yllättävän hyvin, vaikka viimeksi niitä ihan vartavasten otettu joskus syksyllä.
Kepeissä (video) ollaan panostettu niiden hakemiseen ja itsenäiseen suorittamiseen.
Itse vaan pitää oppia luottamaan koiraan ajoissa ja olla hosumatta tiellä :D
Koru roikkui aluksi vaan poikien mukana, jotta tottuu aitoiluun, halliin ja hälyyn. Nyt se on parilla kertaa päässyt myös kokeilemaan putkea ja hyppyjä rimat maassa. Video Hyvin nopeasti se on innostunut asiasta ja menee kauheaa vauhtia :D Viime kerralla ensin opeteltiin namialsuta ja sen jälkeen puomin alastuloa. Eli pentu puoleen väliin alastuloa ja siitä alas namikupille. Ahneus voi myös joissain asioissa olla hyvä juttu.
Tomu synnytti kolme trikki vauvaa 1.2. ja pennut täyttää tänään jo 4vko. Parin viikon päästä saan pikkumustan takaisin kotiin ja aloitetaan treenaaminen kohti kesän kisoja. Jos sen kanssa pääsisi kisavalmiiksi heinä-elokuussa. Ei sillä kyllä kamalasti ole tehtävää siihen. Kepit sujuviksi ja varmoiksi, lisää irtoamista ja ohjautumista.
Tähän jäätiin ennen astutusta. Video Tomun vikoista treeneistä. Katsellaan hiukka turkkitilannetta päästäänkö mihinkään näytelmiin kokeilemaan tämän vuoden puolella. Olisi kyllä kivaa jos sillä oisi tukkaa lähteä taas Pärnuun elokuussa.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012
kasataampa viime vuoden loppu vielä pakettiin
Alku vuosi olikin jo ihan hyvin kasattu lokakuun erkkariin asti. Erkkarista Andolle AVO ERI ja Tomulle NUO EH. Avoimenluokan 17 uroksista 7 sai ERIn ja tällä tuomarilla oli kaikki nauhat käytöstä ihan hylystä lähtien, joten todella tyytyväinen olen siniseen pikku mieheeni. Narttujen tuomari oli myös hyvin tarkka, joten tyytyväinen olen olen myös karvattoman Tumpelon arvosteluun.

"Good Type. Little up to Size. Well balanced. Head is balanced. Flat skull. Dark eyes and good ears. Very good front construction. Good body. Rear angulation a little steep. Good bone and feet. Moved well in front, but rear action very stiff and wide. Adequate tail. "

"Bi blue dog, lovely colour. his head is a little strong. lovely ears. good expression. he is very well constructed, but he has large, round feet. moved very well. showed very well"
Marraskuussa laumaan liittyi pikkuinen soopeli tyttö Koru. Koru on taustoiltaan sekoitus jenkkiä ja brittiä. Toivon mukaan siitä kasvaisi hurmaava nätti pikku tyttö. Juuri tänään mitattuna 4kk mitoisi saatiin 29cm ja 3,7kg eli aikuis koko tulisi sinne 35cm hujakoille joka olisi juuri hyvä. Mieluusti millin alle niin oltaisiin suuria miniluokkalaisia :D
Harrastus ura aloitellaan Lohjan pentunäytelmillä helmikuun lopussa. Tämä vuosi menee varmaan pääasiassa perusjuttujen opiskelulla. Koru pääsee mukaan seuraamaan treenejä ja haistelemaan agihallin ilma piiriä. Jos vaikka kevään aikana ruvettaisiin jotain pientä kokeilemaan.
Joulukuussa oli aika hiljais eloa. Tomu aloitti juoksut marraskuussa ja se astutettiin 1.12. 3.&4.12. Vietin tavalliseen tapaan messarissa pyöriskellen, ihaillen, kuvaille ja tuttuja tapaillen.
Uusi vuosi sujui rauhallisesti ja pennun kanssa katsellen sisällä. Ihan leppoisasti tuo kuorsasi ketarat kohti kattoa, joten uskallauduin jättämään ne hetkeksi keskenään ja kävin ampumassa muutaman raketin.
Vuosi aloitettiin poikien kanssa liidellen Hyvinkäällä. Ando aloitti fiasko radalla.
Sitä olisi pitänyt ohjata paremmi, tarkemmin ja rauhallisemmin. HYL kolemsta kiellosta. Toinen rata sujui hienosti kepeille asti. Unohdin ottaa koiran haltuun joten Ando jäi pyörimään ympyrää, kunnes ymmärsin ottaa sen taakse päin ja ohjata. Loppu rata meni taas hiensti ja tuo ainut virhe toi meille 5vp ja toisen sijan <3
Haru otti ekalta radalta kiellon ja kontakti virheen ja toiselta radalta HYL väärästä radasta. Mutta olin todella tyytyväinen sen menoon. Se kuunteli taas pitkästä aikaa mitä sille sanoin ja ohjautui hyvin.
Keskiviikkona minulle iski angiina ja alkuvuoden ekat rallyt jäi väliin samoin tänään olleet agility kisat. Seuraavat kisat meneekin sitten varmaan helmikuun loppuun. Jos vaan jakan ja kukkaro kestää niin kalenteriin on jo laitettu Liedon neljä tarttia 25.2. :D Lempäälässä seuraavat oisi 3.&4.3. sinne sitten viimeistään.
Loppuun vielä pari tuoretta kuvaa tältä päivältä

lauantai 7. tammikuuta 2012
Super-Tomuja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)