lauantai 6. marraskuuta 2010

Tokoilua

Tänään taas aamulenkin yhteydessä poikettiin kentän kautta ja tehtiin pientä tokoilua shepposten kanssa.
Aloitin pojista ja paikkamakuusta. Haru paikalle ja Andon kanssa tekemään. Alokkaan seuraamiskaavio käännöksissä auttaen. Muuten se menee jo tosi hienosti muuten, mutta aavituksen löystyy pysähdyttyä.
Liikkeestä maahanmeno pari kertaa. Ei tarvitse enää kauheaa käsimerkkiä. Pieni sormen liikautus, jonka senkin saa varmaan jo parissa kerrassa häivytettyä. Tuo tipahtaa nopeasti maahan ja häntä heiluen jää odottamaan vapautusta ja palkkaa. Tosi ihana. Maahan neo on sen lempitemppuja :D
Luoksetulo tosi nopea ja jo sujuvasti suoraan sivulle. Ei tarvitse enää auttaa sen kanssa. Pieni pomppu on lopussa, mutta se ei ole kasvanut mihinkään vaan aina olut pieni hypähdys. En tahdo toista koiraa, joka hyppää reilusti päin tia kääntää itsensä muhun törmäten.
Loppuun lyhyt seuruu ja riehumista lelun kanssa. Lippis on toiminut aika hyvänä palkkana, kun en ole muistanut narulelua ottaa matkaan. Onnellinen Nandosen vuoro makoilla ja Harun kehiin.
Koska Ando ei ole niin varma paikalla makaaja jätin Harun kanssa luoksetulon ja leikkimisen pois.
Seuraaminen oli taas ihan ok. Hiukkasen se on löysää, mutta sentään kontakti löytyy. Ei siitä koskaan tule täydellistä, mutta se on kuitenkin oikealla paikalla ja 90% ajasta hyvässä kontaktissa. Juoksussakin pysyy jo tosi hyvin mukana.
Liikkeestä jäävät taas tosi hyviä. Pitäisi tietenkin olla joku ulkopuolinen katsomassa pysähtyykö napakasti heti käskystä, mutta ainakin oman silmään se jää hyvin.
Kaukot menee jo oikean matkan päästä ja nopeilla, selvillä vahdoilla. Melkeimpä kisavalmiit.
Haru maahan ja kävin vapauttamassa ja palkkaamassa Andon. Laitoin sen hihnaan ja odottelemaan Tumpun kanssa.
Haru sai jatkaa vielä luoksetulon. Ensimmäisellä keralla vauhdilla ja luokse puolessa välissä pysähtyi tosi napakasti seisomaan. Harmi vain, että oli tarkoitus tulla suoraan luokse :D Vapautus ja uusi yritys. Nyt tuli suoraan luokse ja ilman törmäytstä. Vielä kerran ja yht hyvä suoritus. Palkkasin Harunkin loppuun heittelemällä lippistä sille. Pari lyhyttä seuruuta lipis palkalla.
Viimeisenä oli Tomun vuoro näyttää taitojaan. Luoksetulo on tuon pravuuri:D Aivan ihana. Tulee niin lujaa kuin pieni koira voi tulla ja kiepsahtaa sujuvasti pienellä käden liikkeellä suoraan sivulle. Luoksetulojen perään muutama lyhyt seuruu pätkä imuttaen.

Kyllä oli taas hienot treenit ja treenausinto kasvoi. Ensi vuoden alkaa katsottu Harulla parit kisat valmiiksi.
Pitää jostain saada kehitettyä hyppy. Haru innostuu välillä vähn liikaakin ja haukahtelee hypätessään. Andolla hyppy on vasta ihan alkutekijöissään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti