keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Reissailua ja gilitya

Viikonloppu vierähti mukavasti näyttelyreissussa Viron puolella. Matkaseurana Sari ja kolme mitteliä: Hertta, Presso ja Nakki. Alan lämmetä noille pikkupystykorville :D Ihana energisiä ja vilkkaita karvapalloja.
Perjantai iltana saavuttiin kahden pintaan majapaikkaan, eikä tarvinnut kauaa odotella kun nukku-matti jo kutsui. Aamulla kehät alkoivat puoli yksitoista. Koiria ei ollut paljoa. Presso ja Hertta junnuissa tuloksin Presso Jun ERI 1 ROP-Jun JCAC, ROP ja Hertta JUN ERI 1 VSP-JUN JCAC (-> EE JMVA) VSP. Itse pääsin Hertan narun päähän paras junnu kehässä. Nakki esiintyi myös hienosti AVO ERI1 PN1 VSP ja saaden viimeisen SERTinsä ja tullen Viron muotovalioksi. Ehdittiin hyvin vielä seuraamaan menoa shelttikehän laidalle.

Sunnuntaina sai nukkua hiukan pidempään, kun kehät alkoivat vasta puoli kaksitoista. Presso uusi suorituksesta ja sai toisen junnu sertin, mutta Hertta ja Nakki eivät olleet tämän päivän tuomarin mieleen.
Takaisin tullessa käytiin shoppailemassa paikallisessa ostoskeskuksessa ja pysähdyimme syömään ihanaan ravintolaan. Pakkohan ostoskeskuksesta oli bongata eläinkauppa. Tilat olivat todella siistit ja eläinten häkit mukavasti sisustetut, vaikkakin ahtaat. Marsuille oli tehty keskelle kauppaa iso aitaus. Eläimet olivat ylipuolet halvempia. Undulaatitkin vain 3,5€. Pääsin myös elämäni ekaa kertaa näkemään livenä karvattoman marsun ja rotan. Ei ihan sellaisia eläimiä kuin itselleni ottaisin. :D Harmi, että tuolla oli kuvaaminen kielletty.
Kesällä taas uudestaan reissun päälle.














Ihana Nakki




 







 Presso


 Perjantaina ennen  reissuun lähtöä kävimme koirien kanssa hallilla tekemssä pienet treenin pätkät.


Haru
A veti puoleensa kovasti, joten se piti heittää hiukan kauemmas, jotta sain sen putkeen. Putken jälkeen sekosin jaloissani, joten ei mitenkään kauniisti A.lle. kaarros ennen seuraava putkea meni hiukan pitkäksi, mutta itse oli taas myöhässä. Loppu radassa ei ollut moitittavaa.

Ando
Andolle tuo alku oli kaikista helpois. A ei vetänyt puoleensa vaan se meni juurikin niin kuin sille sanottiin. :D
A.n kontakti oli niukka, mutta siihen keskityttiin taas myöhemmin. Andolla meni myös sama kaarre pitkäksi kuin Harullakin. Keino oli hyvin nopea ja hieno. Nuo tuon kepit <3 Ajatella, että vuosi sitten sillä keitti kuppi nurin, eikä kyennyt niitä suorittamaan.



Tomu
Piti ottaa vahvasti käteen enne putkeen työntämistä. A.n vetovoima oli valtava. Outo kontakti hullu koira :D
Tomu ohjautuu ja reagoi todella nätisti ja tiukasti. Keinulla vähän avustusta, mutta menee sen jo huomattavasti reippaammin. Jipii. Kohta taas yksi ongelma kohta selätetty.
kepeille myös vahvaa ohjausta. Pitäsi saada itseni suoraksi. Taas huomasin videolta miten kumaassa ohjaan sitä. Se menee kyllä luota koiraan. Tomppa on niin ihana  <3

Harun tiistain ohjatut
Haru  meni loistavasti. Rata tehtiin ensin kahdessä pätkässä ja lopuksi yhdistettiin. Alussa tuli rima, joka ohjaana mielest johtui vain siitä kun itse vedin käden alas. Otettiin nimittäin alkua uudestaan ja sillä oli vaikutusta. Ihanaa omistaa noin herkkästi reagoiva koira. <3
A.n alastulos oli myös hiukan epäilyttävä. Otti kontaktin, mutta oli nippa nappa. Loppu viikosta käydään vielä hallilla, niin naksutellaan taas kontakteja.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

mamma liitää

Tomu päässyt pari kertaa hallille vähän muistelemaan liitelyä. Sunnuntain yksittäin puomia, putkea ja keinua.
Tänään kahdessa pätkässä (1-6 ja 6-12) hyvin helppo hyppy-putki sarjaa.


Hyvin innoissaan juoksi ja meni. Irtoamista pitää ottaa joku päivä erillisenä harjoituksena. Varsinkin tuonne 6 putkeen piti viedä perille asti.
Keinua kokeiltiin taas pari kertaa. Se ei ole ollenkaan Tomun mielestä kiva laite. Kyllä sinne namin perässä tulee, mutta vain houkutellen. Stoppaa viimeistään kun keinu alkaa liikkumaan.
Edetään hitaasti ja kevyin treenein kohti kevättä ja nostetaan kuntoa. Menohaluja tuolla oisi kovastikin ja retuuttaa Ando kuten ennenkin. Ihana saada ilopilleri takaisin.
Perjantiana poikien kenraaliharjoituksissa katotaan taas keinua.







Andon kanssa mentiin pidempää rataa ja olen tosi tyytyväinen tän päivän suoritukseen.
Keinulle asti meni loistavasti, mutta koska tuollakin on hiukka epävarmuutta sen kanssa juoksi ohi. Otettiin pari kertaa ihan itseksellään niin taas luisti. Toinen töksähdys tuli keppien kanssa. Ei mainannut irrota. Perjantaille ohjelmaan kontaktien hiomista ja keppikulmia. Jännityksellä sunnuntaina Hyvinkäälle kokeilemaan taas kisoja.




sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

The Black is back

Tomu palasi vihdoin mammalomalta <3
Pikku Tomut olivat todella reippaita ja valloittavia tapauksia.

Lähderinteen Kukan Kaunotar


Lähderinteen Kukan Kulkuri





Nyt alkaa operaatio karvan kasvatus mammalle, joka on jo ihan kalju. Nahka paistaa kyljistä läpi :D


tyttöset

maanantai 12. maaliskuuta 2012

tokoa

Ihana ilma ja inpiraatio ajoi tokoilemaan pihalle poikien kanssa.
Ando sai odotella kentän laidalla, kun Harun kanssa testailtiin viime kisoissa ilmenneitä ongelmia. Ei mitään... Se tekee treeneissä 99% varmuudella jäävät oikein ja kivasti. Tänään makuu oli hidas, mutta seisominen ok. Seuraamisessa kontakti pysyi ihan kivasti, vaikka tahtoisinkin ettei se tippuilisi aina vällillä. Kulmat ihan tarpeeksi tiiviit. Joku tokoryhmä oisi oikein mukava piristys niin saisi vinkkejä miten saisi tuota tekemisen yleisilmettä paremmaksi ja muutenkin tuntuu puuduttavalta aina tehdä itsekseen. Joku ulkopuolinen silmäpari olisi kiva saada katsomaan ja kommentoimaan mitä pitäisi tehdä toisin.



Haru paikkamakuuseen "kentän" reunalle ja Andon kanssa tekemään. Seuraaminen oli todella innokasta. Paikoittain edisti ja irtaantui sivusuunnassa, mutta kontakti pysyy ja häntä heiluu. :D Kyllä tuollaisella suorituksella pitäisi pisteitä saada sen verran, että ehkä joskus uskalletaan kokeeseen asti. Tavoitteet kun ei TK1 kummempia siinä lajissa ole. Imutellaan ja koetetaan kumminkin saada pikkasen tiiviimpää. Jäävissä ei moitittavaa muussa kuin pienessä hitaudessa, mutta ei se ole kuin pari askelta. Luoksetulossa pitää vahvistaa sivulle tuloa paljon lisää. Tahtoo jäädä joko eteen tai sitten vinoon. Muutenkin sivulle tuloa pitäis ottaa paljon. Se on Andolla pikkaisen jäänyt unholaan.
Paikkamakuusta ei ole tietoa miten sujuisi, kun ei olla ryhmässä tehty aikoihin. Jos johonkin ohjattuun päästäisiin voisi kuvitella parissa kuukaudessa kokeilla kisoja.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

kontakteja

Tänään otettin suurennuslasin alle poikien kontaktit.
Ensi kokeilin vain namialustaa päässä, mutta sitten otin Harun kanssa naksuttimen. Jo kolmannen kerran jälkeen se rupesi selvästi hoksaamaan mitä tehdä ja sen jälkeen vain vahvistettiin oikeaa asentoa. Opetuksessa siis 2on 2off kontaktit. Toi on kyllä niin fiksu hoksaamaan naksuttimen kanssa ja kokeilee kunnes läytää mitä haluan. Tästä lähdin yritän joka ikisissä treeneissä joka ikisen kontaktin ottaa ja pysäyttää, jotta niistä saataisiin varmat. Tulisi nyt jonnekin pikset niin pääsisi kisanomaiseen tilanteeseen palkkaamaan kontaktista.

Andon kanssa ei tuo naksutin ole niin tuttu, joten otin sen kanssa erilaisen systeemin. ohjasin sen kontaktille oikeaan paikkaan ja palkkasin siitä. Rauhallisesti monta kertaa ja se alkoi pikku hiljaa odottamaan sinne päähän pysähtymistä, mutta heti kun otin vauhtia enemmän se roiskasee yli. Jos käskytän sitä ajoissa niin se pysähtyy ihan liian ylös ja hiipii alas, eli ei ole tuo pysähtymispaikka tiedossa. Seuraavalla kerralla otan alustat mukaan ja tehdään paljon namialustaa, jos se auttaisi.

Ensi lauantaina pääsen hakemaan Tomun kotiin ja sitten alkaa pikku mustan kunnon kohotus ja tavoitteena kisat kesällä. Sillä mielestäni jäi kepit, rengas ja keinu vaiheeseen. Pikkuisen ohjauksia ja irtoamista niin se ois siinä. Pitää katsoa mitä kaikkea sillä on mmuistissa.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

tiistai aksat

Tänään oli Tamskin treeni vuoro. Ando lähti sivusta seuraajaksi, jotta voin sen lenkittää samalla ennen treenejä. Rata oli pitkä, mutta aika helppo. Tehtiin rata ensin kahdessa pätkässä ensin pätkä 1-10. Pysähtyi kontaksille nätisti ja kepitkin sujui kivasti sitten kolmannella kerralla. En tiedä miksi se haki ensin pussiin, vaikka selvästi sanoin kepit ja osoitin sinne :D Saatiin kuitenkin aikaiseksi puhdas rata. Nyt pitää joka treeneissä pysäyttää kontakteille ja painottaa niitä vielä kisoissa. Toisella pätkällä otettiin rata loppuun. Hiukan meinasi tulla kire keppien jälkeen pituudelle. 16 jälkeen kääntyi hienosti vastakkaisella kädellä putkeen. Lopussa ei mitään ongelmaa, vaikka 21 kulma puomille oli tiukka. Sain kuitenkin painettua, jotta otti varmasti kontaktin.
Harun mentyä Ando pääsi kerran kokeilemaan. Sillä oli vauhtia, eikä ihan puhdasta rataa tullut, mutta odotettua paremmin. Ohjaajalta saatiin neuvoksi löysätä hiukan. Ando kerää paineita epäonnistumisista ja sen tekeminen lässähtää hiukan niistä. Pitää muista palkita se kolme kertaa enemmän kuin mitä huomauttaa virheistä. Olen tämän joskus itsekin huomannut, mutta kiva saada taas muistutusta siitä.



Ihan unohdin hehkuttaa Korun upeaa näyttelyn uran avausta Lohjan pentunäyttelyssä toissa viikonloppuna 26.2. Pentuja oli 8, viisi urosta ja kolme narttua, joiden joukosta Koru upeasti PEK1 KP PN1 ROP ja vielä kaiken lisäksi RYP4 <3
Seuraavaksi mennään kehään Tampee Kv näyttelyyn. Toivon mukaan kinttu on jo parantunut kunnolla sinne mennessä, eikä ole aiheuttanut liikeratoihin mitään. Pitää käyttää se hierojalla, kunhan ollaan saatu lasta pois.



sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

kisaviikonloppu

viikonloppu oli kokonaan omistettu koirien kisoille :D
Lauantaina aksaa ja sunnuntaina tokoa.

A rata oli Anne Viitasen agility rata. Hiukan oli pyöritystä ja ansoja joihin sitten kariutui Andon rata. Harun menossa oli pientä perseilyä ja se teki paljon virheitä.
Molemmilta kontakteilta alastulosta vitoset, kielto kymppihypylta ja 15 putkelta. Lopputuloksena 20vp ja aika 46,70 (ihanne 50).
Ando veti väärään putkenpäähän vitos esteella, joten hylky jo heti alussa. En ohjannut sitten lopussa ihan kunnolla, joten A.lta ja molemmilta putkilta se myöskin kielsi. Sillä li vauhti ihan kohdillaan ja ohjautui muuten ihan kivasti.


B rata oli Kari Jalosen hyppyrata, ihanne aika 45sekuntia.
Haru aloitti todella innolla, mutta täll kertaa se pysyi hyvin hanskassa. Vähän sillä aloi väsymys näky (ollaan ehkpä pikkasen liikaa treenattu lähi viikkoina) ja meinasi pysähtyä haistelemaan maata 11 hypyn jälkeen. Loppuun asti kuitenkin ihan kivalla draivilla ja eka 0-tulos ajalla 38,60 ja sijoituttiin vielä toisiksi. :D askel lähempänä kakkosluokkaa. Haru jää nyt kevennetylle tauolle ja treenaa vain tiistaisin Tamskilla, jotta ei kypsy liitelyyn. Tehdään ekstra kivat ja lyhyet treenit ensi viikolla ja palautellaa sitä intoa ja paloa takaisin tekemiseen.
Ando lähti tosi mukavasti liikkeelle ja kuunteli, mutta itse möhlin yrittäessä valssata ennen 9 hyppyä. oisi vain pitänyt vetää toiselta puolen. Ando kun on hiukan nopeampi kuin Haru niin ei vaan ehtinyt ja koira vetäisi ohi. varmankin hiukan työn möhläyksen jälkeen se myös pudotti 11.hypyn riman. Tulos 10 ja aika 35.53.


Sunnuntaina sitten oli tokoilun vuoro. Uhka rohkeasti ilmoitin Harun ulkokeeseen ilman pakkasrajaa :D Onneksi sää suosi: pakkasta vain pari astetta ja aurinko paistoi.
Koe oli jaettu kahteen kehään. Ensin luoksepäästävyys tuomarina Jaana Tala, josta siirryttiin paikkamakuuseen tuomari Tiina Heino. Luoksepäästävyys meni odotetusti, eli ei mitään ihmeellistä ja 10. Paikkamakuusta oli jo etukäteen paha fiilis, eikä se siten emennytkään hyvin. 6 koirakkoa. Heti alussa toisen päädyn valkkari lähti häiriköimään naapuria ja ne sitten juoksivat yhdessä pois. Karkuri ei meinannut antaa omistajalle kiinni vaan pari kertaa härnäsi. Haru nousi istumaan ja näytti hieman ahdistuneelta. (sille on ollut aina vaikeitna jos ei muut pysy) melko pian nousi myös seisomaan a otti askeleen minua kohti. Raukka oli ihan piestyn näköinen kun ei oikein tiennyt mitä teksi. se otti aina välillä pari askelta kohti ja jäi paikoilleen miettimään. Kahdessa minuutissa se ehti edetä kaksi omaa mittaansa minua kohti. Raukka parka. Oisi pitänyt ehtiä enmmän treenaamaan ryhmäpaikka makuuta ennen isoja.
näiden jälkeen saatiin hetki hengähtää enne yksilö suorituksia. Jaana Tala arvosteli seuraamisen hihnassa, luoksetulon ja hypyn. Seuraaminen oli todella hienoa. Haru pysyi paikoillaan ja 99% sillä oli kontakti. Ei mitään valittamista pikku miehestä. Tuomari rokotti puoli pistettä ohjaajan varmitellessa käännöksiä :D
Luoksetulossa tällä kertaa jätin itseni koiran ja tötsän väliin. Haru meinasi hiukan ennakoida luoksetuloa ja nousi ylös liikkurin "käskystä", mutta pysyi paikoillaan ja teki oikein täydellisen luoksetulon. Ei pompannut päin ja laukkasi koko matkan.
Hyppyä lähestyessä pidin varmuuden vuoksi pannasta ettei se karkaa sille. lähti kuin tykin suusta ja ampui pitkälle vinoon, mutta kääntyi ja pysähtyi käskystä. Taisi myös ennakoida perusasennon. Todella hyvä vire ja koira ihan innoissaan. Tässä välissä pystyin sen palkkaamaan ja kehumaan, ennen siirtymistä toiseen kehään.
Tiinan avosteltavaksi jäi seuraaminen remmittä ja jäävät. Innokas seuraaminen jatkui myös tässä kehässä, mutta jätätti hiukan käännöksissä. Jäävät meni sitten täysin perseelleen. Maahan menossa se jäi seisomaan. Taas kerran kympin seisominen :D Seisomisessa sitten ei jäänyt ollenkaan joten kolmannella myös käsimerkki mukaan jotta pysähtyy. Ei tajua mikä mätti.

Rivi näytti siis tältä
Luoksepäästävyys 10
paikkamakuu 0
Seuraaminen hihnassa 9,5
seuraaminen irti 8,5
maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0
luoksetulo 8
seisominen seuraamisen yhteydessä 0
estehyppy 9,5
kokonais vaikutus 8,75 (Talalta 9,5 rokotti kun pidin pannasta kiinni hypylle siirtyessä ja Heino 8)
yht 114,75 ja 3.tulos.

Hyvin tyytyväinen olen noihin seuraamisiin ja suurimmalta osin muihin onnistuneisiin osioihin. Katsotaan milloin jaksaa seuraavan kerran lähteä kokeilemaan. Ehkäpä sitä innostuu taas joku päivä.
Kisojen jälkeen saatiin lenkkiseuraa sheltti neideistä Judista ja Kindistä. Pojat pääsi neito seurassa kirmaamaan pitkin peltoja. Andolla varsinkin tuntui olevan kivaa. Nytten kun mullakin on vielä vapaa päiviä jäljellä niin pitää yrittää saada koira kavereita mukaan nauttimaan kauniista päivistä.

Tortai iltana Koru päätti säikyttää ja teloi jalkansa karatessaan autosta. Olin illalla ottamassa koiria autosta, kun se perkule livahti kainalosta ulos ja jäi jalastaan kiinni puskurin rakoon. Kiljahti, mutta rauhoittui kun nostin syiin. Muuten jalka tuntui ihan olevan ok, mutta rannetta aristi, eikä suotunut varaamaan tasulle painoa ollenkaan. Soitto tuhatjalkaan ja mars päivystykseen. Lääkäri kopeloi ja totesi saman kuin itsekin, eli ranne on kipeä. Otettiin kuvat ja sieltä näkyi siistit murtumat keskimmäisissä kämmenluissa. Koru sai kipulääke piikin ja lähdettiin kotiin odottamaan, että Veter aukeaa, jotta päästään ortopedille. Kotona Koru kierähti Andon kylkeen nukkumaan ja hyvin iloisena aamulla poppelehti, vaikkakin kolmella jalalla. Veterissä päästiin ortopedille melkein heti. Koru rauhoitettiin ja ranteesta otettiin uudet kuvat. Onneksi ei tarvinnut leikata ja selvittiin pelkällä lastalla. kolme viikkoa nyt pitää tuota paketissa ja sitten kontrolli kuvat. Jos on luutnut hyvin voi saada jo silloin pois. Nyt pitäis vain keksi millä saa energiaa pursuavan puoli vuotiaan sheltti neidon väsytettyä ilman hillumista. Taidetaan aloitella naksuttelu ja muu aivotyöskentely, jotta ei kiipeillä vielä seinille :D

Enne loukkaantumista oltiin kolmikon kanssa Katajajärven laavulla Pauliinan ja Riimin kanssa lenkkeilemässä ja paistamassa makkaraa. Hetken kestää että päätään uudetaan lenkkeilemään koko porukalla.




_________________________
I added cool smileys to this message... if you don't see them go to: http://s.exps.me