maanantai 30. lokakuuta 2017

Sera luustokuvissa

Sera (Wooltwister's River) ueen kävi luustokuvissa ja kenneliittossa kuvat lausuttiin B/B 0/0, silmissä yksi ylimääräinen ripsi. Ihana uutinen ja nyt voidaan lähteä suunnittelemaan penneleitä kesälle.



perjantai 2. kesäkuuta 2017

Harjavalta ryhmis

Ando pyörähti Harjavallan ryhmänäyttelyssä korkkaamassa veteraani kehät. Andosta oli hauska olla yksin reissussa, mutta se selvästi odotti jotain paljon mielekkäämpää kuin kehässä pönöttämisen.
Seisominen sujui, mutta liikkeet oli ihan kamalat. Tönköt ja pikkasen se kinkkasi toista etusta. Tuomari ei onneksi ollut kovin liikunnasta pitävää sorttia niin kierros ympäri riitti. Yllätykseksi taisi muuten tykätä ja Ando koppasi ERIn, toisen sijan ja vielä SA kera. :D Loppu kesälle katsellaan vielä uusi pyörähdyksia, mutta nyt yritetään saada selville mikä jumittaa, kun ei hieronnalla aukea.


Sera oli myös mukana. Kyllä se on upea tyttö,vaikka itse sanonkin ja tykkäsi tuomarikin NUO ERI2 SA verran. Arvostelut molemmilla saksaa, joten arveluihin jää mitä sanottiin. 


















Rölli on tehnyt sivlletuloharjoituksia paljon ja se hakee jo paikkaa kivasti. Lenkilläkin luokse kutsuttaessa hakee sivulle. Seuraavaksi projektiksi laitetaan maahan meno ja eteen tulo.


Makkararuutuja ollaan muutamia tehty ja idea tuntuu olevan hallussa. Jos nenä poistuu ruudusta palaa nopeasti takaisin ruutuun. Ensi kerralla kokeillaan jo muuttaa ruutua kolmioksi ja siirtymään enemmän jäljen malliin. Kyselin myös paikallisia PK ryhmiä ja mennään ensi viikolla treeneihin tutustumaan jos vaikka siellä aloitettaiiin tottistreenit elokuussa, kun rokotukset on kunnossa. Kyllä siitä vielä harrastuskoira tehdään.


tiistai 16. toukokuuta 2017

makkararuutu ja peltojuoksentelua

Lenkkeiltiin tänään koirien kanssa pelloille riehumaan ja tehtiin Röllin kanssa makkararuutu. Vähän enemmän jo kiinnostusta kuin viime kerralla, mutta paljon taritsee vielä harjoitelua. Koska ruoka ei ole sen elämän pääasia niin kaikki äänet yms. häiritsevät keskittymistä ja vievät huomion haistelulta. Ehkä sen ahneus vielä kasvaa. Muistaisin, että noi muutkin ovat löytäneet syömisen ilon vasta vähän vanhempana. Kakkien noiden kanssa on tainnut vähän miettiä, että millä ne elää kun ei pentuna ruoka niin maistunut.

ja hetken malttoi poseerata paikoillaan kavereiden kanssa. 





maanantai 15. toukokuuta 2017

Agi Kuiku ja Röllin seikkailut

Rölli on ollut paljon mukana vähän joka paikassa ihmettelemässä maailmaa ja kaikenlaisia asioita. Tänään poika pääsi mukaan hakemaan ruokasäkkiä kavereille Tammiston Mustiin ja Mirriin. Käytiin myös pyörähtämässä Peten koiratarvikkeessa. Todella mukavasti se matkustaa autossa. Käy maate, koisiia ja ihan rennosti matkustaa ilman hötkyilyä. Vähän niin kuin kaikessa muussakin. Se vaan on :D Niin outo pentu kun se ei hyöri ja pörrää ympyrää. Tuohon verratuna sheltit tuntuu kofeiini terästetyiltä Dduracell pupuilta. Tämän viikon ohjemaan yritetään vielä mahdutta metro matkailua ja kaupunki kierros. Ensimmäiset rokotuksetkin alkaa kohta olla ajankohtaiset. 
Erilaisia herkkuja ja nameja ollaan kokeiltu ja nakit oli ihan superia. Niiden kanssa aloitettiin perusasento opettelu. Nakit kiinnostaa ja niiden eteen tehdään töitä, mutta siltikin ruoka ei saa sitä ihan sekaisin ja hötkyämään. Saatiin mukava setti toistoja ja kaveri oli innoissaan. Otettiin myös Peteltä sellainen tahnaputkilo jolla saa myös palkattu tiheään ja Rölli saa syötyä nopeasti. Vähänkin isompia ja kovempia nameja se jää mutustamaan odella pitkäksi aikaa ja se vaikeuttaa tiheä palkkausta ja toistojen sarjaa. 

 Tästä se lähtee.


Kuiku luikero pääsi tänään kiitämään agilityradalle. Jotenkin olen nyt saanut paukutettua päähäni antamaan koiralle tilaa suorittaa ja näyttää mihin se pystyy ja kyllähän se osaa. Koru irtosi paljon paremmin ja eteni kivasti. Edelleen keppien kanssa kamalaa takkuamista ja nyt pitäisi saada itsenäistä reeniä ohjattujen rinnalle niin pääsisi mahdollisesti niitä kisojakin loppu kesästä katselemaan. 
Viime viikolta radalta tehtiin mustien pallojen rata ja se sujui ihan kivasti joten tällä viikolla tehtiin valkoista rataa kahdessa pätkässä ensin 1-16 ja sitten 18-25. Keppejä tehtiin erillisenä. Kepeillä asti meni hyvin koru taipui todella näppärästi seiskalta kasiin, vaikka sitä ensin jännitin. Kepit takkuiltiin useampaan kertaan jotta saatiin muistuteltua miten siellä luikerrellaan. Tämä on meidän suurin este ennen kisoja. Itsenäiset varmat kepit...
Keppien jälkeen putkeen ja siitä sai juosta lujaa ohjaamaan 13 oikein ja 14-16 mutka otettiin pariin kertaan jotta saatiin Koru irtoamaan ja lähetettyä hakemaan 15 hyppyä. Taas 19-21 mutka kivasti edessä kääntäen. 22 putken hakua oli todella vaikea ja putkien hakua ja pimeistä kulmista tuli nyt toinen tärkeä treenikohde. Kokonaisuutena kiva rata ja vaikeammat käännökset sujui mukavasti, mutta tuo irtoaminen ja kepit tarvitsee vielä paljon aikaa. Loistava Koru. Ihan kehityskelpoinen yksilö ja kyllä siitä näkee, että potentiaalia on pitkälle, kunhan sen saa vain muotoiltua oikein. 


      


tiistai 9. toukokuuta 2017

uusi kuulumisia

Jos nyt taas kerran yrittäisi pitää blogia hengissä ja kirjoittaa ahkerammin :D Nyt pitäisi ainakin ruveta tulla taas materiaalia, mistä kirjoittaa kun laumaan tallusteli hoffi poika Rölli. Röllin kanssa olis tarkoitus ruveta ihmettelemään PK-puolen juttuja. Ensisijaisesti jälkeä. Ensimmäinen makkararuutu käytiinkin jo tekemässä pellolle. Hetki kesti hoksata idea, mutta eiköhän se tästä lähde. Rölli ei ole mikään maailman ahnein pentu, joten kokeillaan etsiä parempia herkkuja. Hienosti se kuitenkin nuuskutteli ja kiinnostui etsimään.






Hyvin on pikkumies asettunut laumaan. Todella helponoloinen pentu. Hyvin rauhallinen ja harkitsevainen, eikä turhia hötkyä. 


Koru aloitti eilen ohjatussa agility ryhmässä Ojangossa ja toivotaan, että nyt saatas potkua eteenpäin meidän ongelmien kanssa. Olisi todella kiva päästä sen kanssa vihdoin kunnolla kisaamaan. Yllätyin miten helposti sen kanssa sujui ekat treenit vaikka ollaan pitkään oltu tauolla. Korvat pysy päässä, eikä ollut yletöntä komentamista ja Korumaista sekoilua joka suuntaan. Irtoaminen ja kepit oli selvästi hakusessa ja nyt pitäisi päästä myös itsenäisiin treeneihin niitä hinkkaamaan. Naama näkkärillä se lopetti oman vuoronsa ja ens viikolla entistä innokkampana jatketaan. 


sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Palloilua

Sadepäivän energian purkuna käytiin heittelemässä tennaria viereisellä hiekkakentällä.










Kuulumisia

Pitkästä aika tulee taas tännekin eksyttyä kuulumisia kertomaan.

Juhannusta vietettiin koirien kanssa ihmetellen ihmis vilinää ja ihastellen kaunista ilmaa. Kokkoa ei päästy näkemään, mutta ehkä ensi vuonna sitten.






Rilla lähti odottamaan pentujen syntymää Sarille Yokotai kenneliin. Laskettu aika 8.7. mutta todennäköisesti taas iso pentue tulossa ja syntyvät aikaisemmin. Jännityksellä taas odotetaan millaisia palleroita sieltä tulee.



Kesälle suunnitelmissa paljon agilityä ja lenkkeilya. Loppusesästä päästään jännittämään sijotus tyttö Seran luustokuvia.




maanantai 29. kesäkuuta 2015

Pentuja!

Koru päätti pukata pennut muutamaa päivää etuajassa maailmaan. En kyllä ihmettele oli maha sen verran iso ja olo tukalan tuntuinen.

Tiistaina käytiin Tomun kanssa hyppimässä kaksi ihan ok rataa Hakametsäsä tamskin kisoissa. kotiin tultua normaalit iltarutiinit läpi ja nukkumaan. Heräsin kahden aikaan lähteäkseni töihin ja ihmetelin outoa ääntä ja siellä Koru putsasi kahta trikkipentua, kahta soopelia ja seuraava oli juuri tuloillaan. Trikki narttu. Yhteensä niitä siis syntyi 7. neljä soopeli poikaa, kaksi trikki poikaa ja trikki tyttö. Millainenhan rämäpää neidosta kasvaa tuollaiset jätkä jengin keskelä :) Potria ja jänteviä pikku vipeltäjiä ovat jo nyt kaikki. Aamulla kuivina ja syöneinä painot 160-220g joten ei mitään mini kirpuja vaikka monta olikin. Nyt vaan nautitaan tyytyväisten pentujen tuhinasta ja hetken rauhasta. Kohta ne jo nousee jaloilleen ja jos ovat vähänkään kuten edellinen hunnilauma niin vauhtia piisaa.



Tyttö kuvassa alhaalta ensimmäisenä. 

lauantai 23. elokuuta 2014

Agilitya

2.8. pyörähdettiin Porissa agilityn rotumestaruuksien merkeissä. Karsintaradalla tuli muurista pari palikkaa alas ja vähän turhan suuria kaarroksia. 5vp aika -8,28 (3,81m/s) ja sija 3. Tällä saatiin paikka finaaliradalle. Finaalissa oli kinkkinen paikka jossa piti ehtiä puomin jälkeen koiran edelle ja valssata, mutta olin myöhässä joten yritin työntää edeltä hypylle. Oma linja oli kuitenkin pielessä niin koira kielsi. 5v ja hiukka yliaikaa, mutta tällä suorituksella napattiin medien rotumestaruus hopeaa.
Haru nappasi kiellon puomilta (ihan kumma juttu, jolle en keksi ihan heti hyvää selitystä. Pomppasi kesken ylösnousun pois) ja itse hätiköin yhden hypyn kielloksi. Finaaliradalta ei muistikuvaa mitä sössittin, muta ihan puhdas ei tullut, muta maxien pronssin arvoinen hyppelö.
Ando hyllytti kolmella kiellolla (hyppäsi myös puomilta alas) karsinta radan.

Ihan huikeet koirat, joiden kanssa on ilo harrastaa.





















Me tehtiin se Tomun kanssa.
12.8. Tamskin kisoissa lähettiin voittaja fiiliksellä liikeelle. Radat oli kivan simppeleitä pienellä twistillä. A radalla tehtiin pari tyhmää kieltoa, kun en vaan ehtinyt ajoissa ohjaamaan. Muuten Tomu kyllä kulki hienosti.
Hyppyradalle tsempattiin paremmin ja niin se sieltä tuli 0 -3,72 sija 3 ja SERT.
Viikonloppuna satiin sitten aloittaa kolmosluokat. A rata 0 -0,57 sija 3. Tyhmä pyörähdys A.n jälken kostautui ja siinä meni SERT sivu suun. Hävittiin toiselksi tulleelle koiralle vain 0,79 sekuntia



Seuraavana kalenterissa siintää piirimestaruudet parin viikonpäästä ja varmaan parit kisat ehditään vielä ennen pikku mustan juoksuja käydä hyppimässä. Sulholle lähetetty rakkauskirje, mutta siitä tarkemmin sitten myöhemmin. Toiveissa pikku menijöitä niin näyttelyihin kuin harrastuksiinkin. 

maanantai 14. heinäkuuta 2014

ja taas pitkästä aikaa

Hyi miten huonosti on tullut blogia kirjoiteltua...

Pennut kasvoivat ja muuttivat omiin koteihinsa.

pojat
WT Improv-A-Ganza muutti Äetsään ja on nykyään Nipsu
WT Minding The Monterista tuli Jedi ja jäi tähän Tampereelle. Pikku ikiliikkuja <3 br="">WT Controlled Chaos Hippu asuu  Seinäjoella

tytöt
WT Hot And Fluffy eli Mindy lähti Espooseen
WT Scene From a Hat Tara muutti Varkauteen
WT Sound Effects pyörii vielä tuossa jaloissa ja katsellaan mitä neidosta kasvaa. Kovin isoa ei ainakaan tulee. 12vko koko 22cm ja 14,5 vko iässä 26cm. Oma veikkaus menee 31-32cm tienoille. Oikein menevä minikoira, mutta tuskin sitä haaveilemaani kasvatuksen jatkoa ja näyttelykoiraa. 


Rilla kierähti Valko-Venäjällä ollen molempina päivinä NUO ERI1 SERT CACIB VSP ja näin tullen uusi BY MVA!
Valioluokka korkattiin Porin KV näyttelyssä mukavin tuloksin VAL ERI2 SA PN3 VARA SERT ja VARA CACIB -> CACIB. Rilla siis enää yhden CACIBin päässä kansainvälisen muotovalion arvosta. Hurjaa!!
Suomen SERT oisi loppu vuoden projektina ja sitten ensi vuonna heti kun 2v tulee mitariin niin matkataan Viron puolelle kokeilemaan valioittavaa SERTiä. Ensi vuonna kaiketi myös tulee ajakohtaiseksi pikku Rillat :)




Erinäisiä aksakisoja ollaan käyty hyppimässä, ilman sen suurempia menestystä. Joskusia 5vp ja 10vp ratoja sijoituksilla.
Tomun kanssa on muuta yyber upea rata tehty, mutta joku pikku moka tullut. Andolla radat ollut paljolti kaaosta, kun kierrokset nousee likaa.
Tänään kuitenkin Andon pää pysyi kasassa ja se kuunteli kaikki kolme rataa. kontaktit on ne meidän heikkous ja taas kerran 5vp sij.3 puomilla se kuitenkin otti alastulon ja kolmannella radalla käpälä jäi vain karvan verran A.n kontakti pinnasta. 27.7. me tehdän se puuttuva nolla ja napataan SERTi kakkosiin. :)




Tomun kepit on mennyt kivasti eteenpäin ja pystyn luottamaan siihen jo 99,9% varmuudella että ne sujuu. Tumppu on kyllä näistä se helpoin kisakoira. Tekee niin kuin ohjataan ja aina hanskassa. Tälle vuodelle tavoitteena 3 luokka ja sieltä toivottavasti pari tulosta. Loppu vuoden juoksuista ruvetaan sitten suunnittelemaan pikku mustia.


Harun kanssa ei ole oikeastaan enää kovasti tavoitteita. Käydään jonkin verran kisaamassa ja toivotaan nollia. Rotumestaruuksissa käydään kokeilemassa sijoitusta. Harun kanssa sama kontaktiongelma kuin Andollakin, sekä (varmaankin treenin puutteesta johtuvaa) lähdöissä varastelua ja korvien katoamista.
Useammassa kisassa nyt juossut esteen ohi tai jäänyt pyörimään ja huutamaan. 



Pidetään kivaa ja hypitään. Ei meillä kuitenkaan ole korkeita tavoitteita. Valion arvoistakin olisi jo super onnellinen. Sen pidemmälle ei tähdätä. 





maanantai 14. huhtikuuta 2014

2vko

Aika kuluu ihan liian nopeasti ja pupsit täyttivät jo 2vk.
 Viimeisenä syntynyt tyttö pitää edelleen johto asemaan laatikon isoimpana ja menee jo melkein 60g edellä muita. Tumma poika on lähtenyt nostamaan painoa reilummin ja on jo toiseksi isoin. Ensimmäisenä syntynyt tyttö on joukon pienin. Blondi on pitää edelleen mun suosikki tuosta katrasta <3 nbsp="" p="">
Viikonloppuna alkoi ensimmäiset pennut jo hiukan tihrustamaan maailmaa. Tänään vain kauluspoika piti enää silmiän kiinni ja muut kurkkii enemmän tai vähemmän.


 Maitobaari alkaa käymään ahtaaksi :) vähän on nahistelua ja taistelua kuka saa parhaimmat tissit.


Vielä ollaan aika hiljaisia ja tyytyväisia, sekä nukutaan suurin osa ajasta. Katotaan mikä on homman nimi viikon päästä :) Kovasti jo kokeillaan miten ne jalat toimii. Blondi ja trikki alkavat jo päästä hommasta kiinni. 

torstai 10. huhtikuuta 2014

ikää 1vko

Pennet kasvaa kovaa kyytiä ja kokeilvat hyvää tahtia jalkojaan. Vilinää riittää vaikkakin suurin osa ajsta meneekin torkkuen. Koru on huolellinen äiti ja kaikki kuusi ovat kohta tuplanneet syntymäpainonsa.

Ylhäältä lukien 2tyttöä, pojat, ja alinpana "blondi" tyttö


Rivissä vasemmalta blondi, tumma tyttö, trikkipoika, kauluspoika, niskapilkku tyttö ja tumma poika. :)
Työnimiä noille ei ole vielä pahemmin kehkeytynyt. Virallisia nimi varmaan aloittelen ensi viikolla pyörittelemään.
Kuusikko saa nimensä koomikkojen inspiroimana. :) 



tiistai 1. huhtikuuta 2014

penneleitä

Koko sunnuntain Koru oli hyvin levoton ja arvelin, että tänään tapahtuu, mutta silti se odotus oli hyyyvin pitkä. Kauas kotoa en uskaltanut lähteä vaan kaupassakin käväsin nopeasti tien toisella puolen.
Lopulta sitten 23.10 syntyi ensimminen pentu. Ihana soopeli neito. Koru tiesi heti mitä tehdä ja alkoi hoitamaan esikoistaan. Toinen pentu tuli 1,5h päästä soopeli uros ja taas yhtä määrätietoisesti Koru rikkoi kalvot, katkaisi napanuoran ja alkoi huolellisen pesemisen. Loput syntyivätkin sitten tasaisesti n. 30min väleillä. 3 soopeli tyttöä, 2 sopeli poikaa ja trikki poika.
Koru on hyvin huolellinen äiti ja tykkää maata pentujen keskellä niitä hoitaen. 

vielä märkinä n. 1h iässä

Tyytyväinen rivi 1vrk iässä


pieniä varpaita < 3






keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

pari päivää enäää...

Korun odotus alkaa olla jo loppu suoralla. 58vrk nyt täynnä ja viikonloppuna varmaan jo jännäillään alkaako tapahtua. Koru on nyt viimeisen viikon aika hidastunut ja paisunut kuin pullataikina.
Vilskettä tuntuu massussa ja selvästi jo vähän tukala on mahan kanssa kulkea.


Itsellä tosi vahva tunne, että sieltä oisi 2+3 tulossa, pojat soopeleita ja tytöissä yksi trikki. :) Saa nähdä onko enneunet olleet ihan hakusessa.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Pennuntuoksuinen kevät tulossa

Pitkien viikkojen jälkeen oli vihdoin aika lähteä Korun kanssa ultraan. Ulkoiset merkit kyllä puolsivat sitä, mitä olin jo toisella viikolla aavistellut, eli astutus olisi onnistunut. 1kg oli lääkärin puntarin mukaan jo paino noussut.
"4-5 siellä löytyy heti, mutta voi olla enemmänkin" :D nyt sitten jäädään vielä neljäksi viikoksi odottamaan mitä sieltä on tulossa. Laskettu aika 31.3. Korulle olen kovasti trikki nartusta kuiskutellut, jos se sellaisen mulle tekisi.
Odotus aika on tähän asti sujunut ongelmitta. Ei minkäänlaista pahoinvointia tai nirsoilua ruuan kanssa. Päinvastoin se tuntuu olevan kokoajan vain entistä nälkäisempi :) Tähän asti ollaan menty active ruualla, mutta viikonloppuna käydään hakemassa penturuokaa ja ruvetaan pikku hiljaa nostamaan määrää. Koru ei tästä varmasti ole yhtään pahoillaan :)

                                Tiineys vuorokausia 32 ensimmäisestä astutuksesta

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Loppuvuoden kootut tulokset


Näytelmiä

Rakvere
19.10. Koru AVO ERI
           Rilla JUN ERI1
20.10. Koru AVO EH
           Rilla JUN ERI1 SA JSERT ROP-JUN PN1 VSP





5.10. Tuuloksen ryhmänäyttelyssä ROP pentu

Minskissä
23.11. Koru AVO ERI 1 SERT PN2 VACACIB
           Rilla JUN ERI (tuomarin mielestä Rilla ei ollut champion quality)

24.11. Koru AVO ERI 1 SERT PN2 VACACIB -> FI&BY CH
           Rilla JUN ERI1 JSERT PN1 ROP-JUN ROP

FI&BY MVA Looney Toonie's Evening Star














Tomun agilitytuloksia
Ylöjärvellä järjestettiin kolmen kisan epävirallinen sarja.

28.10.  0 voitto
2.11.    5vp aikaan -8,06 sij.2
30.11.  10vp sij.2
Koko cupissa myös sijoitus 2.

17.11. Janakkala
A-rata 15vp (kaksi kieltoa putkelta ja kesken keppien bongas karvatupon maasta) av -3,28 sij. 4
B-rata 0vp -8,76 sij.1 LUVA
C-rata 5vp (kepeiltä) -5,22 sij.2

1.12. Jyväskylä
Agiradalta takkuillen 15vp ja sekunti yliaikaa sij. 2 ja loistavasti kulkeneelta hyppyradalta HYL väärän putkenpään takia.
Hieno Tomu





Marraskuussa sininen salmanitäytti jo peräti 5 vuotta. Aika kuluu uskomatonta vauhtia, mutta ikää ei Andosta päälle päin arvaisi :) ikuinen kakara sielultansa.



21.12. Käytiin moikkaamassa Korun sukulaisia Tuusulassa. Satiin ryhmäkuvaan veli Noel ja sisko Tikru. Korulla oli hauskaa ja se olikin kyllä väsähtänyt koko loppu illan vaikka nukkuikin autossa kotimatkan ajan.

Loppu vuoteen ei ole suurempia suunnielmia, mutta keväälle sitäkin enemmän.






maanantai 30. syyskuuta 2013

näytelmiä ja agia

21.9. Käytiin Rillan kanssa pyörähtämässä erkkarissa. Sää oli kovin sateinen ja ajoittain vettä tuli taivaan täydeltä. Jokin hyvä onni meillä oli sillä juuri meidän kehävuoron ajan ade taukosi.
Rilla jaksoi esiintyä nätisti vaikka joutuikin useamman tunnin päivystämään kehän laidalla omaa vuoroaan odotellen.
Tuomari tykkäsi kovasti ja tuloksena PEK1 KP VSP

 

"Erinomainen tyyppi. hyvät mittasuhteet. kaunis pää ja ilme. hyvät slmät, korvat. hyvä rintakehän vahvuus. erittäin hyvät kulmaukset. hyvä turkki ja häntä. hyvä askelpituus."Tuomarin Tapio Eerola. Tälle tuomarille voisi käydä näyttäytymässä sitten mys isompanakin. 
Enää yksi pentukehä jäljellä tämän viikon lauantaina Tuuloksessa. Sen jälkeen alkaakin junnuilut ja ulkomaan kiertue. Aloitetaan 2,5 viikon päästä Virosta. Korukin on samalla reissulla kokeilemassa jos vaikka sert irtoaisi. Odotukset ei ole kovin korkealla, mutta aina voi kokeilla.
Toisena reissuna käydään Valko-Venäjällä marraskuussa. Sinne lähdössä myös kauhukaksikko serti jahtiin. 


Tomu pääsi kokeilemaan agikisoja agi.fi järjestämissä epiksissä Ylöjärvellä. Aika mutkikas rata ja pari kohtaa oli jossa piti oikeasti miettiä miten kummasti sen saa mentyä sujuvasti. Pari tuuri pelastusta radalla tulikin, mutta Tomu oli huippu ja suoritti radan puhtaasti. 5 medistä kaksi tulosta ja Tomulle voitto aikaan -6,00 Ihan huippu koira. 26.10. käydään kokeilemassa ihan virallisia kisoja. Toiveena oisi tänä vuonna edes yksi luva tai ainakin hyviä tuloksia. 4-6 kisaa ehditään varmaan tälle vuoteen vielä kiertää. Korullekin oisi kiva saada edes yksi tulos :) sen saldona on nyt vasta kaksi hylkyä.








maanantai 16. syyskuuta 2013

Hyvää syksyä

Edellisen päivityksen jälkeen on tapahtunut vaikka ja mitä. Pikku-Rillasta on kasvanut jo melkein junnu. Viime viikolla tuli täyteen jo 8kk ja viimeisiä pentukehiä viedään. Pikku pystykorva on ehtinyt käväistä jo kolmessa kehässä. Vielä on jäljellä erkkari 21.9. ja Tuulosksen ryhmänäyttely 5.10.

3.8. Tuomarin kartanolla tuomarin Jaana Hartus PEK1 KP PN1 VSP
"Erinomaisessa lihaskunnossa esiintyvä tässä iässä vielä hieman matalaraajaisen vaikutelman antava narttu. Lupaava runko, lupaava pää ja ilme. Varma-asentoiset raajat. Lupaavat liikkeet, vielä keinuvat edestä."


17.8. Sastamala tuomarina PEK1KP PN1 ROP

"arvostelu tulossa"

31.8. Tuomarin kartano PEK2
"Arvostelu tulossa"

























Loppuvuoteen käväistään vielä ainakin Virossa ja Valko-Venäjällä. Loppuvuodesta voi olla jo turkinlähtö niin pitää katsella paljon ehditään kotimaassa junnukehiä kiertämään. Messari on harkinnassa, mutta saa nähdä mennäänkö tänä vuonnakin vain kiertelemään ja shoppailemaan. Sunnuntaille olisi suunnitteilla myös vuoden viimeiset agikisat shelteille.


Rilla 7kk

Tomu palasi mammalomalta takaisin kotiin. Pikkasen on kylkiin kertynyt ylimääräistä, jota poltellaan pois ja toivottavasti pääsis kisakuntoon loppuvuoteen. Kovaa se menee ja yhtä ketterästi kuin aina ennenkin. Pari kertaa on päässyt radale tekemään kevyempää treeniä ja ai että olin unotanut miten ihanaa tuon mutiaisen kanssa on mennä. <3 p="">





Viime viikolla kävimme koirien ja äitin kanssa sienestämässä. Itse keskityin koirien kuvaamiseen ja katselemaan kun ne riehuivat ihan onnessaan pitkin poikin mättäitä. Omaan kulhoon kertyi sieniä yhden piirakan verran. Koirat ainakin nauttivat menosta ja juoksivat itsensä väsyksiin.


Heinäkuussa käytiin Andon kanssa kokeilemassa tokoilemista Lempäälässä Harri Laisin kokeessa.
Liikkeestä seisomisen nollasi, mutta muuten oli aika Andon näköistä iloista ja energistä menoa. Ei ihan niin tarkkaa kuin treeneissä ollaan saatu aikaseksi, mutta kuitenkin koira oli ihan innoissaan koko ajan.
143,5pistettä ja aiotaan kyllä mennä vielä uudestaankin. Loppu vuoteen katsellaan paria koetta jospa molemmat pojat kävisivät taas vähän tottelemassa.
Korun ja Tomun kanssa olen hiukan aktivoitunut rallyn suhteen. Jos saisi ne molemmat kisakuntoon ja ensi keväällä kun laji virallistetaan toukokuussa niin aloittaisin molempien kanssa. Korun kevät suunnitelmiin tosin kuuluu myös vähän muutakin ja se vähän rajoittaa ja ohjaa mitä sen kanssa keväällä puuhastellaan.


Koru täytti 9.9. jo 2v  <3 br="">Paljon se on vuoden aikana kehittynyt ja kasvanut henkisesti. :D Kakarasta on alkanut kuoriutumaan jo ihan kivakäytöksinen ja toimiva nuori. Aikuisuuteen on tosin kyllä vielä reilusti matkaa.






Pahoittelut kännykuvan laadusta. Tomusta harjaittiin pohjat pois furminaattorilla ja jäljelle jäi enää päällikarva mikä sekin on kovaa vauhtia irtoamassa. Tukkaa sillä on silti enmmän nyt kuin edelisten jälkeen tässä vaiheessa. Tänään neito pääsi suihkuun jos saataisiin karvan vaihtoon vauhtia. Keväällä kun muut on turkittomia pääsee Tomu pitkästä aikaa pariin kehään. Tuomareista riippuen on harkinnassa Tampere KV ja Harjavallan ryhmänäyttely.